Poro (Rangifer tarandus tarandus)
Poro on pohjoisessa Fennoskandiassa elävä puolikesy hyötyeläin, jota laidunnetaan tuntureilla ja metsälapin alueella. Poron alkuperälaji on peura, erityisesti tunturipeura, ja kesyttäminen lienee tapahtunut myöhäiskeskiajalla.
Suomessa poronpitoa säätelee poronhoitolaki, ja poronhoitoa tuetaan Maa- ja metsätalousministeriön määrittämällä summalla jokaista eloporoa kohti. Poronhoito on perinteinen saamelaisten elinkeino. Eläimet kerätään syksyllä poroerotukseen lajittelua ja teuraseläinten valintaa varten. Porot kootaan myös kesällä juhannuksen tienoilla vasojen merkintää varten, jolloin vasojen korviin leikataan puukolla omistajansa teot eli sanat.
Poro kuuluu märehtijöihin ja sillä on neljä mahaa. Kesällä porot syövät enimm äkseen koivun lehtiä, jäkälää, heinää ja ruohoa, mutta metsissä ne voivat käyttää myös monipuolisempaa ravintoa, kuten suomaiden raatetta ja luonnonniittyjen kasveja. Syksyllä porot keräävät vararavintoa talvea varten syömällä sieniä, jäkälän ja heinien lisäksi. Talvella, kun ravintoa on luonnossa vähemmän, porot etsivät ensisijaisesti jäkälää. Myös heinäkasvit ja varvut kelpaavat porojen ravinnoksi, jos jäkälää ei ole tarpeeksi saatavilla. Poron ruuansulatus yksinkertaistuu talvella ja pötsin merkitys on erittäin vähäinen. Poro muistuttaa talvisin yksimahaista eläintä ja talvi merkitsee porolle laihtumista ja jopa vain hengissäselviämistä. Nykyisin yleistynyt lisäruokinta on muuttanut tilannetta merkittävästi.
Poroilla on useita nimityksiä iän ja sukupuolen mukaan. Porouroksista käytetään nimitystä hirvas, ja naaraille vastaava termi on vaadin. Saameksi vastaavat nimitykset ovat sarve sekä vaya. Jälkeläisiä kutsutaan vasoiksi. Toisella ikävuodella olevasta naaraasta käytetään nimitystä vuonelo ja uroksesta urakka. Kun poro täyttää kuusi vuotta, nimitykset loppuvat, jolloin nimitys on nimiloppu. Lapissa eri ikäluokkien poroille on vielä useita erillisiä nimityksiä.
Villipeurojen Rangifer -sukuun kuuluu yksi laji, peura (Rangifer tarandus), jolla on useita alalajeja. Skandinaviassa ja Pohjois-Aasiassa eläviä kesytettyjä alalajeja kutsutaan poroiksi, ja Pohjois-Amerikan alalajeja karibuiksi (engl. caribou). Euraasian ja Huippuvuorten alueella elää viisi villipeuran alalajia, joista Fennoskandiassa kaksi: tunturipeura (R. tarandus tarandus, engl. Mountain/Wild Reindeer) ja metsäpeura eli suomenpeura (R. tarandus fennicus, engl. Finnish Forest Reindeer). Kolme muuta alalajia, siperiantundrapeura (tundraporo) (R. tarandus sibiricus), siperianmetsäpeura (R. tarandus valentinae) ja huippuvuortenpeura (R. tarandus platyrhynchus) elävät Siperian ja Norjan Huippuvuorten alueella. Pohjois-Amerikassa on viisi karibuiden alalajia, joista yksi on kuollut sukupuuttoon.
Poronliha
Poronliha on suhteellisen vähärasvaista ja koostumukseltaan mureaa. Liha sisältää runsaasti proteiineja, tyydyttymättömiä rasvahappoja, kivennäisaineita ja A-, B- ja C-vitamiineja. Meiltä voit ostaa omatuotanto poronlihaa. Lihat ovat eläinlääkärin tarkastamia ja lihanleikkaajan leikkaamia, vakuumiin pakattuja ja pakastettuja.
Kokonainen poro leikattuna
Käristysliha
Jauheliha
Paisti
Ulkofile
Sisäfile
Porontalja (I-luokan) 65 e/kpl
Meiltä myös poron sarvia. Tule katsomaan ja valitsemaan omasi.
|